sunnuntai 2. syyskuuta 2012

1.9.2012 - ANITTA - Cumulus Soittola, Seinäjoki


 
tapsukka.kuvat.fi

Anitta Mattila & V.I.P…
Se on menoo taasen, nyt Anittan keikalle Seinäjoelle Soittolaan… Tällä kertaa Anittan taustalla musisoi, siskonsa Annelin orkesteri V.I.P. Anitta oli saanut mukaansa myös vapaa-iltaansa viettävän Annelin. Arvata saattaa kun nämä nuorimmaiset sisarukset päästää irti niin hauskaa kyllä tulee piisaamaan itse kullakin… :-))

Soittola aukaisee ovensa ilta yhdeksältä ja tanssit kestää aina tuonne ”aamu” neljään. Kerkesimme ennen keikkaa vaihtaa viikon kuulumiset sisarusten kanssa, niin Annelin marjastamiset kuin Anittan näkemät unet, mutta niistä ei tässä sen enempää. Ilahduttavaa oli lisäksi että Anitta aloitteli osuuttaan näin ravintolamittapuun mukaan hyvissä ajoin, eli yhdentoista kieppeillä…
Mustaan asuun pukeutunut ja hiukset hienosti ”Anneli luukilla” (Anneli kampaajana) sonnustautuneena asteli Anitta lavalle… nättiä, että voihan sentään! :-))



”Jambalayaa ja mustia silmiä”…
Anitta aloitti osuutensa omalla levytyksellään ”jambalaya” ja parinaan saimme kuulla niin ikään vanhan tutun ”mustat silmät”. Näiden jälkeen olikin valssien vuoro kappaleilla, ”oi tuntematon” ja ”ilta Skanssissa”. ”Seuraava kappale kertoo pojista”... Anitta jatkoi edelleen, ”poika salaperäinen”… tämä Annelin kappale sai parikseen ”laivat”…

”Mahoton pimputtaja”…
Anitta: Seuraavaksi mennään humppaa, ”tiikeri hai”… ja mites ollakaan, ei tullut ”tiikeri haita”, vaan pojat rupes soittaa ”soittaja poikaa”, joka menikin näin sinä eka humppana. Parikseen ”soittaja poika sai sitten tään jo aiemmin esitellyn ”tiikeri hain”. ”Soittaja pojan” pirtsakan piano soolon vetäisi, Tepon poissa ollessa perhejuhlissaan tuuraajana toiminut Lahden Jarkko Vaasasta… tuohon olen kirjannut ylös, ”mahoton pimputtaja”. Tarkoittanee tietenkin makeeta piano sooloo! :-))



Duettona, "tähden lento"...

Seuraavana saimme kuulla ”olet täysikuu”. Anitta jatkoi jotenkin tähän tapaa: ”Kun minulla on nyt  mukana Anneli saa hän kyllä tulla esittämään mun kanssa seuraavan kappaleen… kerrankin näinkin päin, minä kun olen monesti joutunut tekee samaten Annelin keikoilla… Anneli asteli lavalle siskonsa seuraksi kappaleeseen ”tähden lento”. Mikkiä heiteltiin siskolta toiselle, mutta ei ole sisarukset kyllä eka kertaa lavalla, vaikka mikki yks kaks eteen tupsahtaa, laulu jatkuu vaan. Tytöt on niin mahdottoman nopeita noissa liikkeessän… :-))

Tauolla kahviteltiin…
Keikalle oli saapunut myös vanha tuttavani Avenuen x- basisti ”Pirttis Joke”, mies sieltä parhaasta päästä! Oli kiva nähdä Joukoa pitkästä aikaa. Kiitti Joukolle kahveesta ja hauskasta juttu tuokiosta, palaamme vielä, näin uskon! :-))

”Ei tullut tangoja”…
Anitta ja pojat saapui toiselle setille. Anitta ehdotti, ”alotettaisko tangoilla”… ”ei tangoja”, tuli pojilta melkeimpä yhteen ääneen. ”Pojat tyrmäs tangot”, meinas Anitta ja ehdotti humppaa, ja humppaa tuli pikku arpomisen jälkeen, oliko niitä kolpakoita nyt kaksi vai viisi? ”Kolpakoita kaksi… ja viisi”, siihen lopulta päädyttiin. Toisena humppana kuulimme niin ikään tutun ”auto tyttö”…


 
Annelin käsi-alaa…
Saimme seuraavaksi sambaa kappaleella alun alkaen tuolta Latinalaisesta Amerikasta ”Moliendo cafe’”, kappale jonka meillä on tutuksi tehnyt Meiju Suvas.

”Vaikka Anneli aina väittää että tää seuraava kappale kertoo minusta, se ei pidä kyllä paikkaansa”. Anitta edelleen, ”minusta se kertoo kyllä Annelista… kappale, villi varsa”. Niin tämä toka samba ”villi varsa”, kuin moni muukin Anittan eilisessä ohjelmistossa ollut kappale on Annelin nykyisestä -tai ohjelmistosta tuolta vuosien takaa… oikeestaan oli todella kiva kuulla näitä vanhempiakin kappaleita pitkästä pitkästä aikaa, hyviä valintoja! Liekö Annelilla ollut näppinsä pelissä illan piisilistaa tehdessä, taitaapi näin olla! ;-))

Hitailla valsseilla jatkettiin seuraavna ”viimeinen valssi” ja ”käy uudelleen eiliseen”. Sisko Annelin samaan aikaan pyörähdellessä valssin tahtiin parketilla…
”Pentti takaisin”…  

Vähän vauhdikkaampaa ohjelmistoa kuulimme toka setin päätteeksi, ”liian pitkä matka kotiin”, ”suojaan”, ”oli kuu oli ilta”… sekä Anittan maininnalla "lisää hikeä pintaa", seuraavana tullut ”saappaat”… Edelleen jatkettiin vauhdilla, Anitta: ”ja rokki soi”! Kappaleen juonnon kuultuaan siinä aivan Anittan edessä vauhdilla muutaman kappaleen verran tanssinut ”täti-ihminen” komensi poispäin astelevaa kaiketi omaa siippaansa, ”Pentti takaisin”…komento tuli niin topakasti että ei tainnut olla Pentillä paljoo muita vaihto-ehtoja, ja taas mentiin!
Anitta esitteli V.I.P. orkesterin, samalla toivottaen hyvää syksyä ja turvallista kotimatkaa! Kuulimme vielä kappaleet ”luottaa huomiseen” sekä ”toivoisin niin”… Anitta hoiteli keikan todella hienosti ja tyylillä, on se kova likka nuoresta iästään huolimatta! :-))

Kaiken kaikkiaan hieno ilta ihastuttavan nuoren Anittan seurassa… Annelia mitenkään unohtamatta, ootte te vain mainio pari! Jess… :-))

Tapsukka kiittää :-))

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti